Siemennesteen tuotanto on erityisen herkkä ulkoisille tekijöille. Tällaisia ulkoisia tekijöitä ovat esimerkiksi trauma (kuumuus, fyysinen voima), energian puute, kohonnut stressitaso, siittiösolujen kehittymiseen tarvittavien ravintoaineiden saannin puute sekä vapaiden radikaalien aiheuttama oksidatiivinen stressi.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että oksidatiivinen stressi on ehkä suurin miehen hedelmällisyyttä heikentävä ja DNA:ta vaurioittava tekijä. Hyvä uutinen on, että oksidatiivista stressiä voidaan hallita melko helposti.
Tieteellisissä tutkimuksissa on johdonmukaisesti osoitettu, että siemennesteen laatua voidaan parantaa ravintoaineilla. Hedelmällisyyttä parantavat ravinteet ovat takaavat erityisesti kivennäisaineiden, antioksidanttien, tiettyjen aminohappojen, hivenaineiden ja vitamiinien riittävän saannin.
Milloin hedelmällisyyttä parantavat ravinteet ovat tarpeen?
Perinteisesti hedelmättömyyshoitoihin erikoistuneet lääkärit suosittelivat useamman kuukauden ravintolisäkuuria vain koeputkihedelmöitykseen tai muihin hedelmättömyyshoitoihin valmistautuville miehille ja naisille. Nykyään lisäravinteita suositellaan yhä useammin kaikille isäksi haluaville miehille, jotka ovat yli 35-vuotiaita, sillä niiden on todistettu tehokkaasti parantavan hedelmällisyyttä, ja ne ovat edullisia (tältä verkkosivulta löydät lukuisia tutkimustuloksia).
Mikroravinteiden käytöllä ei ole sivuvaikutuksia. Kun pidämme mielessä, että siittiöt kypsyvät n. 90 päivää ennen ejakuloitumista, mikroravinteiden käytön aloittamiselle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ei ole lääketieteellisiä esteitä. Ne suojaavat kehittyviä siittiösoluja ja siittiöiden DNA:ta liialliselta oksidatiiviselta stressiltä.
Mitä mikroravinteita tarvitsen?
Ketju on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Suurin osa lapsettomuushoitoihin erikoistuneista lääkäreistä suositteleekin lisäravinneyhdistelmiä, joilla voidaan lisätä kehittyvien siittiösolujen määrää ja parantaa niiden laatua.
Tärkeimpiin mikroravinteisiin kuuluvat aminohapot L-arginiini, L-karnitiini ja L-glutationi sekä vitamiinit C, E, D ja foolihappo sekä hivenaineet sinkki ja seleeni. Myös erittäin antioksidatiivinen männynkuoriuute suojaa siemennesteen laatua.
Mitä hyötyjä hedelmällisyyttä parantavat ravinteet tuovat?
- Miehen hedelmällisyyttä parantavien ravinteiden kuukausittaiset kustannukset ovat alhaiset, noin 50 €. Kustannuksia voidaan pitää edullisina etenkin, jos niitä verrataan keinohedelmöityshoitojen kuten koeputkihedelmöityksen korkeisiin ja ennakoimattomiin kustannuksiin.
- Ravinteet tukevat kaikkia siemennesteen olennaisia muuttujia: siittiöiden määrää, liikkuvuutta, morfologiaa ja tilavuutta ja suojaavat siemennesteen arvokasta DNA:ta vapaiden radikaalien aiheuttamalta oksidatiiviselta stressiltä.
- Ainesosat ovat turvallisia mikroravinteita, joiden tehokkuus on tieteellisesti todistettu. Sivuvaikutuksia ravinteilla ei pitäisi olla. Ne eivät ole kemiallisia eivätkä farmaseuttisia tuotteita, vaan kyseessä on täysin luonnollinen terapia.
- Hedelmällisyyttä parantavat ravinteet saavat aikaan myös muita hyödyllisiä vaikutuksia, ne esimerkiksi edistävät immuunijärjestelmän toimintaa.