Sinkillä on monia hedelmällisyydelle hyödyllisiä ominaisuuksia: miehille se on terveen siittiötuotannon kannalta olennainen hivenaine. Naisille se on tärkeä hivenaine sekä ennen raskautta että raskauden aikana, jolloin sillä on suuri merkitys myös kehittyvälle sikiölle.
Sinkki (Zn) on tärkeä hivenaine ihmisen ruokavaliossa. Se vaikuttaa monissa entsyymijärjestelmissä, esim. DNA-polymeraasikompleksissa ja on siksi erittäin tärkeä hivenaine ihmisen lisääntymiselle. Se on myös olennainen katalyytti.
Sinkin puute voi aiheuttaa hormoniepätasapainoa ja häiritä solunjakautumista. Tällä on suora kielteinen vaikutus sekä naisten että miesten hedelmällisyydelle.

Sinkki ja miehen hedelmällisyys
Sinkkiä esiintyy siemennesteessä korkeina pitoisuuksina, sillä sitä tarvitaan siittiöiden kalvon ja hännän synteesiin. Tutkimuksissa on osoitettu siemennesteen alhaisten sinkkipitoisuuksien ja hedelmättömyyden yhteys miehillä1.
Jos lisääntymisjärjestelmä ei saa tarpeeksi sinkkiä, seurauksena voi olla monia hedelmällisyyshäiriöitä. Ilman riittäviä sinkkipitoisuuksia siittiöiden normaali kypsyminen ei ole mahdollista. Tämän seurauksena siittiöt eivät ole hedelmöittymisen kannalta tarpeeksi vahvoja ja liikkuvia. Sen lisäksi puutteellinen sinkin saanti voi alentaa testosteronitasoja, sillä sinkki vaikuttaa myös hormonituotantoon.
Liian alhaiset sinkkitasot voivat aiheuttaa kromosomivaurioita ja lisätä keskenmenon riskiä.
Yhdessä tutkimuksessa tutkijat tutkivat siemennesteen plasman sinkkipitoisuuksien ja siittiöiden laadun välistä suhdetta hedelmällisillä ja hedelmättömillä miehillä2. Tutkimukseen osallistui 107 idiopaattisesta hedelmättömyydestä kärsivää miestä ja 103 hedelmällistä miestä. Sinkkipitoisuuden määrittämiseen siemennesteen plasmassa käytettiin atomiabsorptiospektrometriaa. Tutkimuksessa analysoitiin myös siemennesteen tiheyttä, siittiöiden liikkuvuutta ja elinvoimaisuutta.
Tulokset
Tutkimus osoitti, että
- siemennesteen plasman sinkkipitoisuudet olivat hedelmättömillä miehillä huomattavasti alhaisemmat kuin hedelmällisillä.
- siemennesteen tilavuutta lukuunottamatta siemennesteen muuttujat olivat hedelmättömillä miehillä huomattavasti alhaisemmat kuin hedelmällisillä miehillä.
- siittiöiden tiheyden, elinvoimaisuuden ja liikkuvuuden ja siemennesteen plasman sinkkipitoisuuksien välillä oli huomattava yhteys.
Sinkki ja naisen hedelmällisyys
Sinkillä on tärkeä rooli naisen lisääntymishormonien säätelyssä, sillä sekä estrogeenin että progesteronin synteesiin tarvitaan sinkkiä. Tämän hivenaineen puute ja siitä aiheutuva hormoniepätasapaino voi heikentää hedelmällisyyttä seuraavista syistä
- epäsäännölliset kuukautiset
- munasarjojen heikentynyt toiminta. Koska sinkki on välttämätön proteiiniaineenvaihdunnalle, puute saattaa häiritä munasolujen kypsymistä.
- follikkelien suboptimaalinen nestetaso. Munasolun kuljettamiseen munanjohtimien kautta tarvitaan sinkkiä.
Terveiden raskauksien tukeminen sinkillä
Sinkki on tärkeä ravintoaine myös raskauden aikana. Tutkimus, jossa tutkittiin sinkkipitoisuuksia naisten ensimmäisen raskauden aikana, vahvisti sinkin ja terveiden raskauksien välisen yhteyden5. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 84 ensi kertaa raskaana olevaa. Tutkimuksessa raskautta ja syntyvän lapsen terveyttä arvioitiin eri näkökohdista.
Tulokset
Tutkimuksessa havaittiin, että
- atonisesta verenvuodosta tai epänormaalista synnytyksestä kärsineiden naisten seerumin sinkkipitoisuudet olivat raskauden alkuvaiheessa erittäin alhaisia.
- keskossynnyttäjien seerumin sinkkitaso oli raskauden alkuvaiheessa huomattavan alhainen.
- yhdellä syntyneistä lapsista oli synnynnäinen sydänvika. Äidin seerumin mitattu sinkkipitoisuus oli osallistujista alhaisin. Muut löydökset olivat normaalit.
- normaalin synnytyksen kokeneiden ja terveen vauvan synnyttäneiden naisten seerumin sinkkipitoisuudet olivat korkeimpia.
Tutkimus viittaa siihen, että sinkin puute saattaa vaikuttaa negatiivisesti raskauteen ja sikiön kehitykseen.
Sinkin lähteet
Parhaita sinkin lähteitä ovat merenelävät. Muita hyviä lähteitä ovat lampaan-, kanan-, sian- ja naudanliha sekä pinaatti, cashewpähkinät, kurpitsansiemenet, sienet ja pavut.
Yhteenveto
Sinkki on hyvin tutkittu hivenaine. Se on erittäin tärkeä hivenaine sekä miesten että naisten hedelmällisyydelle. Ilman riittäviä sinkkipitoisuuksia siittiöiden ja munasolujen kehitys häiriintyy. Alhaiset sinkkitasot liittyvät läheisesti hedelmättömyyteen ja raskauden aikaisiin komplikaatioihin.
Siittiöiden liikkuvuuden parantaminen ja DNA:n suojaaminen sinkin avulla

Sinkki on tehokas miehen hedelmällisyyttä parantava ravintoaine, tosin vain yksi monista hedelmällisyyden eri osa-alueisiin vaikuttavista aineista. Kliinisissä tutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että
Olemme siksi verranneet parhaita miehen hedelmällisyyden parantamiseen tarkoitettuja moniravintolisiä avoimessa rinnakkaisarvioinnissa.
Muita siittiöiden liikkuvuutta parantavia ravintoaineita
Viitteet
- “Caldamone, M. et.al. (1979). Seminal zinc and male infertility. Urology, Volume 13, Issue 3, (pp. 280-281).” ↩
- Chia, S. et.al. (2000). Comparison of zinc concentrations in blood and seminal plasma and the various sperm parameters between fertile and infertile men. Journal of Andrology, Volume 21, Issue 1, (pp. 53-57).” ↩
- “Abbasi, A. et.al. (1980). Experimental zinc deficiency in man. Effects on testicular function. The Journal of Laboratory and Clinical Medicine, Volume 96, Issue 3, (pp.544-50).” ↩
- “Tikkiwal M. et.al. (1987). Effect of zinc administration on seminal zinc and fertility of oligospermic males. Indian Journal of Physiology Pharmacology, Volume 31, Issue 1, (pp. 30-34).” ↩
- “Jameson, S. (1976). Zinc and copper in pregnancy, correlations to fetal and maternal complications. Acta Medica Scandinavica, Volume 200, Issue S593, (pp. 5-20).” ↩
- ”http://humupd.oxfordjournals.org/content/14/3/243.full” ↩
- ”Imhof, Martin et al., “Improvement of sperm quality after micronutritient supplementation” ↩